Kiertokapula suuntaa vuoteen 2021 uuden strategiansa viitoittamalla tiellä. Strategiamme edistää hyvää ja turvallista ympäristön tilaa, toimivia kiertotalouden palveluita sekä uutta innovatiivista liiketoimintaa. Kiertokapula on tehnyt vastuullisia ympäristötekoja jo vuodesta 1993 ja se tavoite on johtotähtemme edelleen. Strategia mahdollistaa aktiivisen uudistumisen yhä nopeammin muuttuvassa toimintaympäristössä. Haluamme olla vahvasti mukana kiertotaloudessa ja tuottaa palveluita kattavasti koko toiminta-alueellemme.
Vuosi 2020 on jäänyt taakse poikkeuksellisena vuotena koronapandemian vuoksi. Myös Kiertokapulassa korona haastoi työntekemisen mallit ja nopeaa paluuta ”vanhaan normaaliin” ei ole. Olemme selvinneet poikkeusoloista erinomaisesti, sillä pääsääntöisesti lähes kaikki palvelumme ovat toimineet normaalisti. Muutoksia toki jouduttiin jonkin verran tekemään mm. jäteasemillamme asioimiseen. Kaikessa tekemisessämme on ennen kaikkea huolehdittu asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuudesta. Poikkeusolot jatkuvat edelleen ja haastavat työskentelyämme tänäkin vuonna.
Hallituksen esitys jätelain uudistukseksi eteni eduskunnan käsittelyyn vuoden 2021 alkupuolella. Tällä esityksellä Suomi panee täytäntöön useita EU-direktiivien edellyttämiä muutoksia. Jätedirektiivi velvoittaa nostamaan asumisessa ja palveluissa syntyvän jätteen (yhdyskuntajätteen) kierrätystä merkittävästi: kierrätysaste tulee nostaa seuraavan 15 vuoden aikana reilusta 40 prosentista 65 prosenttiin. Tämä tarkoittaa nykyistä tiukempia erilliskeräysvelvoitteita ja samalla parempia palveluita kotitalouksille. Pakkausjätteiden sekä biojätteen lajittelu ja keräys tulee järjestää kaikissa taajamissa kiinteistöillä, joilla on viisi (5) asuinhuoneistoa tai enemmän. Se kasvattaa yhtiömme roolia jätehuollossa entisestään. Aloitammekin muovipakkausten keräyksen jätehuoltomääräysten mukaisesti eteläisissä kunnissa (Kerava, Tuusula, Järvenpää, Mäntsälä, Hyvinkää) 1.3.2021 ja pohjoisissa kunnissa (Hausjärvi, Loppi, Riihimäki, Hämeenlinna, Hattula, Valkeakoski) 3.5.2021.
Vuoden 2021 aikana valmistaudutaan perusmaksun käyttöönottoon. Perusmaksun avulla parannetaan toiminta-alueemme jätehuoltopalveluita jätelautakunnan määrittämän palvelutason mukaisesti. Palvelujen saavutettavuus paranee merkittävästi uusien pienjäteasemien rakentamisen myötä. Lisäksi kohennamme palvelutasoa kuntien varikoilla (Hausjärvi, Mäntsälä, Loppi, Riihimäki). Pienjäteasemien ja kuntien varikoiden investointien kokonaissumma tulee olemaan lähes 13 M€. Perusmaksu otetaan käyttöön vuonna 2022 ja sen myötä ilmaiseksi vastaanotettavien jätejakeiden määrä kasvaa kuudesta lähes pariin kymmeneen.
Edellä mainitun lisäksi Kiertokapula investoi tulevina vuosina yli 20 M€ jätteidenkäsittelyalueiden kehittämiseen. Investoinnit koskevat ympäristölupien edellyttämiä velvoiteinvestointeja ja toimintojen kehittämistä. Hämeenlinnan Karanojan kiertotalousalueen kokonaispinta-ala on 57 ha, josta 24 ha on tarjolla erilaisiin kiertotalouden palveluihin. Uuden alueen ympäristölupa saatiin vuoden 2020 lopulla ja se mahdollistaa alueen kehittämisen. Tällä hetkellä Karanojan kiertotalousalueella toimii Kiertokapulan lisäksi ST1 ja Tehokierto Oy.
Karanojalla käynnistyy myös pienasiointialueen rakentaminen, jolloin kuntalaisten asiointi helpottuu ja selkeytyy huomattavasti. Hyvinkään Kapulassa voidaan myös käynnistää alueen kokonaissuunnittelu uuden kaavan voimaantulon myötä.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Mikko Koivulehto, puh. 050 5688 422, mikko.koivulehto(at)kiertokapula.fi