Jätelain muutoksen myötä kunnan jätehuoltoviranomaisen eli Kiertokapulan toimialueella jätelautakunta Kolmenkierron tulee pitää rekisteriä asuinkiinteistöllä tapahtuvasta biojätteen kompostoinnista 1.1.2023 lähtien. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asukkaiden on tehtävä keittiössä syntyvän biojätteen kompostoinnista ilmoitus. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös vapaa-ajan asuntoja. Pelkän puutarhajätteen kompostoinnista ei tehdä ilmoitusta.
Osa kuntien asukkaista on ilmoittanut kompostointitietoja Kiertokapulalle. Valitettavasti aiemmin ilmoitettuja tietoja ei voida hyödyntää uudessa rekisterissä, koska jätelainsäädäntö edellyttää entistä tarkempien tietojen keräämistä.
Ilmoituksista kootun rekisterin tietojen avulla arvioidaan Suomessa kiinteistökohtaisesti kierrätetyn biojätteen määrää. Se otetaan huomioon Suomen kierrätysasteen laskennassa EU:n direktiivien edellyttämällä tavalla.
Asiakasnetistä löytyvällä lomakkeella (etusivulla oikealla puolella vihreällä pohjalla valkoinen teksti ”Täytä kompostointi-ilmoitus jätehuoltoviranomaiselle”) voit tehdä kompostointi-ilmoituksen jätehuoltoviranomaiselle. Ilmoitus päivitetään viiden vuoden välein. Lomakkeen täyttämisen jälkeen saat kompostointi-ilmoituksesta vahvistuksen sähköpostiisi ja näin tiedät, että ilmoitus on mennyt perille.
Ohjeet kiinteistötunnuksen ja pysyvän rakennustunnuksen hakemiseen Liiteri-tietopalvelusta ja Karttapaikka-palvelusta.
Kompostoinnista voi lukea lisää täältä.
Tutustu myös Kolmenkierron tiedotteeseen kompostointi-ilmoituksesta.