Nurmijärven kunta liittyi vuoden 2019 alussa Kiertokapulan osakkaaksi. Samassa yhteydessä jätehuoltoviranomaiseksi tuli jätelautakunta Kolmenkierto. Uudet jätehuoltomääräykset tulivat Nurmijärvellä voimaan keväällä 2020. Koska jätehuollossa oli paljon uusia toimintatapoja ja uutta tietoa, kunta pyysi lokakuussa nurmijärveläisiä lähettämään roskiin, jätehuoltoon ja siisteyteen liittyviä askarruttavia kysymyksiä. Kysymyksiä kerättiin kunnan kotisivujen kautta tai niitä sai lähettää postitse.
Kysymyksiä saatiin yli 150. Yleisimpiin kysymyksiin vastataan uudella videolla, joka on katsottavissa alla olevasta linkistä sekä Nurmijärven kunnan Siistiksi-teemasivulla. Ko. sivulta löytyy myös tekstimuodossa vastaukset kaikkiin esitettyihin kysymyksiin.
Jätehuolto ja siisteyden ylläpitäminen edellyttävät monenlaista yhteistyötä. Videolla Nurmijärven kunnan alueisännöitsijä, jätelautakunta Kolmenkierron jätehuoltokoordinaattori, Kiertokapulan ympäristökouluttajat ja RINKI-ekopisteiden ylläpitäjä vastaavat kuntalaisten kysymyksiin. Kysymykset esittää roskajuoksijana tutuksi tullut Kaisu Paulanto.
Myös muiden Kiertokapulan toimialueen jäsenkuntalaisten kannattaa tutustua videoon ja vastausmateriaaleihin, sillä niistä löytyy kaikille osakaskunnille ajankohtaista tietoa. Puhutaan roskista ja lajitellaan jätteitä!