Valitse sivu

30 vuotta vastuullisia ympäristötekoja

Vuonna 2023 Kiertokapula Oy täytti 30 vuotta. Vuosikymmenien aikana yhtiö on kehittynyt kaatopaikkayhtiöstä monipuoliseksi kiertotalouden yhtiöksi. Kehitystä vauhditetaan edelleen strategiamme mukaisesti panostamalla palvelutasoon, kannattavuuteen ja kiertotalouden infrastruktuuriin.

Toiminnallisesti vuoden tavoitteet toteutuivat hyvin. Nurmijärven kunnan jätehuollon järjestämistehtävä siirtyi yhtiön hoidettavaksi maaliskuun alusta. Nyt Kiertokapula hoitaa kaikkien omistajakuntiensa (13 kpl) jätteiden keräyksen ja kuljetuksen sekä niiden tukipalvelut. Tämä mahdollistaa sekä yhtenäisen hinnoittelun koko toimialueella että kuljetusurakoiden tehokkaamman hallinnoinnin, kun kilpailutuksen voi jatkossa tehdä kuntarajat ylittävästi.

Yhtiö aloitti myös pakkausjätteiden keräyksen ja vastasi keräystoiminnasta vuoden loppuun mennessä koko toiminta-alueellaan. Erilliskeräyksellä tavoitteena on jätteiden tehokkaamman lajittelun kautta parantaa kierrätysastetta. Yhtiö valmisteli myös uuden astiapalvelun asiakkailleen siten, että rikkoutunut jäteastia korvataan asiakkaalle ilman erillistä maksua.
Jätehuollon saavutettavuutta parannettiin pienjäteasemaverkoston kehittämisellä. Sitä tarkoitusta varten hankittiin tontit Riihimäeltä, Iittalasta ja Lammilta. Rakentaminen käynnistyi Riihimäen pienjäteaseman maanrakennustöillä.

Yhtiön investointiohjelman toteutus jatkui suunnitelman mukaisesti. Investointiohjelma on kokonaisuudessaan 38 M € ja pitää sisällään ympäristölupiin liittyviä velvoiteinvestointeja ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä investointeja. Vuoden 2023 investointien kokonaismäärä oli lähes 10 M €. Merkittävimmät investoinnit olivat Karanojan kiertotalousalueen infran ja yritystonttien rakentaminen, Riihimäen pienasiointialueen tontin hankinta, erilaiset maanrakennustyöt ja Hyvinkään Kapulan alueen käsittelyhallin rakentaminen.

Kiertotalouden kehittäminen edellyttää saumatonta yhteistyötä. Haluankin kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme tuloksellisesta vuodesta 2023. Tehdään yhdessä vuodesta 2024 edellistäkin parempi!

Mikko Koivulehto
toimitusjohtaja


Lisätietoja: toimitusjohtaja Mikko Koivulehto, puh. 050 568 8422, mikko.koivulehto(at)kiertokapula.fi

Tutustu tästä Kiertokapulan vuosikatsaukseen 2023.
Yhtiökokoustiedote 29.5.2024 (pdf)