Kiertokapula Oy:n liikevaihto kasvoi selvästi edellisestä vuodesta ollen 31,9 miljoonaa euroa. Kasvua oli noin 11,5 %. Liikevaihtoa kasvatti vahvistunut maapalvelutoiminta sekä lisääntyneet astiatyhjennystuotot pakkausmuovin erilliskeräyksestä. Jätehuollon perusmaksun mahdolliset tuotot näkyvät vasta vuoden 2022 tuloksessa.
Kuten edellisinäkin vuosina suurin osa asumisessa syntyvästä seka- ja kuivajätteestä toimitettiin energiahyötykäyttöön Fortum Waste Solutions Oy:n jätevoimalassa Riihimäellä. Erilliskerätty biojäte käsiteltiin St1 Oy:n bioetanolilaitoksella, Gasumilla ja Kekkilä Oy:n kompostointilaitoksella.
Vuonna 2021 Kiertokapulan vastaanottamien jätteiden hyötykäyttöaste oli 99 %.
Kiertokapulan viime vuosi eteni uuden strategian viitoittamana
Kiertokapulan hallitus hyväksyi yhtiön uuden strategian vuoden 2020 lopulla. Vuosi 2021 oli käytännössä ensimmäinen strategian toteutusjakso. Strategian painopisteinä ovat seuraavat teemat: 1) oikea palvelutaso oikeaan hintaan, 2) kannattavasti kehittyvä, 3) vahva kiertotaloudessa, 4) aktiivisesti uudistuva ja 5) kestävää toimintaa.
Kiertokapulan toimialueen jätehuollon palvelutasosta on päättänyt kuntien yhteinen jäteviranomainen eli jätelautakunta Kolmenkierto, joka on myös tehnyt päätöksen perusmaksun käyttöönotosta 2022. Näiden päätösten myötä Kiertokapulan jäteasemille voi tuoda entistä enemmän maksuttomia jätejakeita. Tulevina vuosina jäteasemaverkosto vahvistuu neljällä uudella pienjäteasemalla. Lisäksi yhtiö aikoo kunnostaa ylläpitämiään kuntien varikoita siten, että niiden palvelutaso paranee nykyisestä. Kiertokapulan alueella jätehuollon palveluiden hinnat ovat alle valtakunnallisen keskiarvon ja tavoitteena on edelleen pitää hinnat kilpailukykyisenä (vrt. kiinteistöliiton indeksitalotutkimus 2021 https://www.kiinteistoliitto.fi/palvelut/tutkimus/saannolliset/indeksitalo/indeksitalonraportit/).
Yhtiön toiminta on kehittynyt kannattavasti. Kuten edellä on todettu, liikevaihto kasvoi 11,4 % ollen lähes 32 M €. Liikevoitto kasvoi 46 % ollen noin 1,5 M €. Yhtiön toiminnan kannattavuuden parantaminen onkin ehdoton edellytys strategian mukaisten lähes 40 M € investointien tekemiseen. Liikevaihdon kasvua ja liiketoiminnan kannattavuutta selittävät erityisesti maapalveluiden liiketoiminnan kasvu ja toiminnan tehostuminen.
Yhtiön rooli toiminta-alueellaan kiertotalouden edistäjänä tulee kasvamaan jatkuvasti. Hämeenlinnan Karanojan ja Hyvinkään Kapulan kiertotalousalueiden kehittäminen on vauhdissa ja ensimmäiset aiesopimukset sijoittumisesta alueille on tehty. Alueet tulevat tarjoamaan merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia niille sijoittuville yrityksille. Lisäksi ne toimivat innovaatioalustoina erilaisille kokeiluille. Rakennusjätteiden kierrätyksen parissa toimiva osakkuusyhtiö Tehokierto Oy kehittyi myönteisesti ja yhtiö teki positiivisen tuloksen vuonna 2021.
Vuonna 2021 Kiertokapulan vastaanottamien jätteiden hyötykäyttöaste oli 99 %. Kiertotaloutta ja kestävää kehitystä edistetään eri yhteistyökumppaneiden kanssa usein eri tavoin sekä tarjoamalla kuntalaisille lajitteluneuvontaa. Lisäksi Kiertokapulassa valmistellaan parhaillaan vastuullisuusohjelmaa, jonka painopisteinä ovat ympäristöhaittojen minimointi, materiaalikierrätyksen lisääminen ja sosiaalinen vastuullisuus.
Kiertokapula ennakoi ja reagoi muutoksiin toimintaympäristössään. Jätehuolto on palvelu, jonka on toimittava kaikissa olosuhteissa. Sen toimiminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä koko arvoketjussa, jossa korostuvat ympäristövastuulliset näkökohdat. Tätä yhteistyötä tehdään yritysten ja muiden alan toimijoiden kanssa. Kiertokapulan toiminnassa korostuu mm. materiaalivirtojen hallinta ja kiertotaloutta edistävän infrastruktuurin ylläpitäminen ja kehittäminen. Julkinen jätehuolto ei pääsääntöisesti tavoittele taloudellista tulosta, vaan luo edellytyksiä jätehuollon tehokkaalle toiminnalle. Palveluista maksaa asiakas, eikä niihin käytetä verovaroja. Yhtiön toimintaan liittyy laaja yhteiskunnallinen vastuu jätehuollon toimivuudesta.
Viime vuosina jätehuoltopalveluihin on kohdistunut lukuisia muutostekijöitä monella eri tasolla. Kiertokapulan toiminta-alue on laajentunut ja erilliskeräyksen toteuttaminen on tehostunut uuden lainsäädännön myötä. Nämä ovat olleet muutoksia, joihin on pystytty vastaamaan hyvin.
Useamman vuoden ajan koko yhteiskuntaa haastanut Covid19 -pandemia muokkasi myös Kiertokapulan työ- ja toimintakulttuuria, kun osa henkilöstöstä siirtyi etätöihin. Pandemia näkyi hetkittäin viiveenä jäteastioiden tyhjennyksissä, kun urakoitsijoiden keräysautojen kuljettajat sairastuivat. Tuolloin jäteastioiden tyhjennysten toimitusvarmuus ajoittain laski normaalista (93,5 %), mutta tyhjennykset saatiin suhteellisen nopeasti takaisin aikatauluun. Poikkeustilanteet toki lisäsivät yhteydenottoja asiakaspalveluumme, joka ajoittain ruuhkautui. Asiakaspalvelun ruuhkia purettiin lisäresursoinnilla.
Muuttuvassa maailmassa Kiertokapulan perustehtävä siis on ja pysyy samana. Yhtiö edistää jatkossakin osakaskuntiensa hyvää ympäristön tilaa ja resurssitehokuutta sekä tuottaa kilpailukykyisiä palveluita asiakkaillemme.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Mikko Koivulehto, puh. 050 568 8422, mikko.koivulehto(at)kiertokapula.fi
Tutustu tästä Kiertokapulan vuosikatsaukseen 2021.