Kiertokapula toteutti asiakastyytyväisyyskyselyn toimialueensa asukkaille syyskuun aikana. Yhtiö seuraa asiakastyytyväisyyttään vuosittain. Lisäksi joka kolmas vuosi tehdään laajempi, myös sidosryhmiä koskettava kysely. Tämän vuotisen tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Kiertokapulan asiakkaiden mielipiteitä ja kokemuksia Kiertokapulan toiminnasta ja palveluista.
Asiakkailta saatiin tänä vuonna vastauksia yhteensä 1246. Kohderyhmän muodostivat Kiertokapulan toiminta-alueella asuvat taloudet (asuinmuotoina kerrostalo, rivitalo, paritalo, omakotitalo).
Asiakkaat antoivat Kiertokapulalle yleisarvonsanan 8,5 asteikolla 4 – 10. Arvosana nousi ennätysmäisesti 0,4 yksikköä vuoden 2023 tulokseen verrattuna.
Kiertokapulaa kuvaava, ensimmäisenä asiakkaille mieleen tullut sana oli kierrätys. Muita usein mainittuja sanoja olivat jätehuolto, jäte, roska ja hyvä.
Suurimmat harppaukset asiakastyytyväisyydessä tehtiin seuraavilla osa-alueilla:
- Kiertokapula neuvoo ja tiedottaa riittävästi (8,3 -> 8,6)
- Jätteenkäsittelyalueiden aukioloajat koetaan sopiviksi (8,3 -> 8,8)
- Kapulan jätteidenkäsittelyalueen yleisarvosana (8,8 -> 9,1)
Samoin positiivista kehitystä saatiin aikaan tekijöissä ”Kiertokapulan palvelutarjonta on riittävää” ja ”Kiertokapulan palvelu on ystävällistä” 8,6 (+01). Tyytyväisyys jäteastioiden tyhjennyspalveluun nousi myös yhdellä yksiköllä
(8,6 -> 8,7). ”Kiertokapulan toiminta on luotettavaa” pysyi ennallaan arvosanassa 8,5.
Asiakaspalvelun tavoitettavuudessa tultiin yksi yksikkö alaspäin (8,4 -> 8,3), mutta palvelualttius ja ystävällisyys sen sijaan teki vastaavan nousun (8,8 -> 8,9).
Lisäksi erittäin kiitettävät suoritukset tehtiin tekijöissä Vaa’an/maksupisteen henkilökunta on ystävällistä ja palvelualtista (9,2), Lajittelupisteiden henkilökunta on ystävällistä ja palvelualtista (9,0) ja Jätteidenkäsittelyalueen sijainti on hyvä ja helposti löydettävissä (9,0)
Tyytyväisimmät asiakkaamme ovat Hyvinkäällä (arvosana 8,9 – kasvua +0,5) ja Mäntsälässä (kasvua +0,6) sekä Hausjärvellä (arvosana 8,8 – kasvua +0,3). Eniten tyytyväisyys oli kasvanut Hattulassa (7,7 -> 8,6). Asumismuodon mukaan tyytyväisimmät asiakkaat asuvat paritalossa, tyytymättömimmät rivitalossa.
Avointa palautetta saatiin asukkailta 700 kappaletta. Avoimen palautteen sisältö muodostui yleisistä terveisistä ja kiitoksista (34%), kiinteistön jätehuollon asioista (32%), jätteiden käsittelyn ja vastaanoton palautteesta (20%) sekä tiedottamisesta ja asiakaspalvelusta (7 %). Tähän palautteeseen perehdymme loppuvuoden aikana ja teemme palautteen perusteella kehittämissuunnitelmia.
Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin myös lahjakortti, jonka tyytyväinen voittaja löytyi Tervakoskelta.
Onnittelut Anne Saariselle!
Lämmin kiitos kaikille vastanneille arvokkaasta palautteestanne!