Kiertokapula toteutti asiakastyytyväisyyskyselyn alueemme asukkaille syyskuun alkupuolella. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Kiertokapulan vuosittaista asiakastyytyväisyyttä sekä sen kehitystä. Tutkimuksen toteuttaja oli Innolink Research Oy.
Saimme kyselyymme yhteensä 866 vastausta. Vastauksia kerättiin tutkimuspaneelin ja avoimen vastauslinkin kautta. Kohderyhmän muodostivat Kiertokapulan toiminta-alueella asuvat taloudet (asuinmuotoina kerrostalo, rivitalo, paritalo, omakotitalo).
Asiakkaamme antoivat Kiertokapulalle yleisarvonsanan 8,0 asteikolla 4-10. Arvosana laski 0,1 yksikköä vuoden 2021 kyselyyn verrattuna.
Useimmin Kiertokapulaa kuvaava mieleen tullut sana on kierrätys. Muita usein mainittuja sanoja ovat jätehuolto, toimiva ja luotettava.
Kiertokapulan toiminnassa onnistuneimmaksi tekijäksi katsottiin ’Jätteidenkäsittelyalueen sijainti on hyvä ja helposti löydettävissä” (arvosana 5,5) Heikoimmin onnistuimme tekijässä ’Kiertokapulan asiakaspalvelu on hyvin tavoitettavissa’ (arvosana 4,7). Asiakaspalvelun asiantuntevuus sai kuitenkin arvosanan 5,4 (asteikolla 1-7).
Tyytyväisimmät asiakkaamme ovat Hausjärvellä (arvosana 8,4 – kasvua +0,2), Keravalla (arvosana 8,3 – kasvua +0,1) ja Tuusulassa (arvosana 8,2 -kasvua 0,0).
Kriittisimpiä arvioita saatiin aukioloaikojen laajuudesta, jätteidenkäsittelyalueiden tavoitettavuudesta ja saavutettavuudesta (autottomat asiakkaat).
Avoimia vastauksia saimme 376 kappaletta, joiden kehittämisajatuksiin perehdymme loppuvuoden aikana ja teemme palautteen perusteella kehittämissuunnitelmia.
Lämmin kiitos arvokkaasta palautteestanne!